Tänään tajusin, että asiat on hyvin.

Mulla ei ehkä ole sitä mulle tärkeetä ihmistä enää mun omien virheitteni ja sen oman päätöksen takia, mutta mulla on kaikkea muuta. Mä en oo miettiny sitä ihmistä oikeestaan ollenkaan, koska molemmat totes, että se oli tulossa ja lopulta ne kaikki asiat, mitkä oli tukahdutettu, tuli vyörymällä takasin ja ei niitä asioita enää sillon voi olla huomioimatta. Mä en yleensäkään kadu asioita tai mieti taaksepäin, enkä aio tässäkään asiassa. Se, mitä tapahtu, oli mielettömän ikävää, mut mä pääsen asian yli, ja niin sekin. Sillä on sen maailman ihanin poikaystävä ja kaikki ystävät. Ja mulla on mä itse. Oon todennu, että paras tapa selvitä, on se, että mä vaan luotan itteeni ja mun omaan pärjäämiseen. Koska mä pärjään aina, oli miten kurjaa tahansa tai olin mä miten allapäin tahansa, mä pärjään.

Mä en osaa lukea ihmisiä hyvin, ja sen takia nyt perjantaina koulunsa loppuun saaneen pojan tajuaminen ei onnistu multa. Niin kun mä oon niin monta kertaa aikasemmin jo kertonu, se on mulle hirveen tärkee. On henkireikiä, ja se on yks mun sellasista. Mulla on niin rento olo sen kanssa ja mä tarviin sitä hymyä ja naurua, ja sitä aivan omanlaista rentoa kiusaamista ja niitä vahvoja mielipiteitä, mä tarviin sitä ihmistä, sen omanlaistansa leiskuvaa ja räiskyvää persoonaa. Mun ystävät sanoo, että se on tusinaihminen, täysi feikki, ei minkään arvonen ja sellasia ihmisiä löytyy tuhansia. Mutta se ei mee niin. Se on erityinen, kaikilla tavoin. Ei pelkästään mulle, vaan se on ihmisenä erityinen. Mä en oo koskaan törmänny samanlaiseen ihmiseen, jonka kanssa on ensimmäisestä lauseesta alkaen ollu sellanen olo, että mä voin olla. Se on mulle tärkeetä, oleminen ja se, ettei oo vaivaantunu ja ahdistunu olo, se että voi sanoo, mitä mieleen tulee. Oli sitten kyse jostakin niin turhasta ku komeesta metsurista tai mun ongelmista, jotka ahdistaa mua.

Se on sopivan aikuinen, mutta silti se jaksaa nauraa kaikelle hölmölle ja kertoa yhtä hönttejä juttuja. Mä en oo koskaan ollu siitä ihan lapsellisimmasta päästä, eikä sekään oo sellanen. Sillä on ne hetkensä, kun jutuissa ei oo mitään järkeä ja kaikki naurattaa, ja mä viihdyn sillonkin todella hyvin. Ja mä viihdyn myös sillon, kun on hetkiä, jotka on vakavampia. Mulla on aina hyvä olla. Ja sen takia mä en pidä siitä, että mun muut ystävät arvostelee sitä niin kauheesti. Miten voi arvostella ihmistä, jonka kanssa ei koskaan oo puhunu sanaakaan? Miten sillon muka voi tietää, että se ihminen ei oo aito? Kun se on aito, niin aito ku ihminen voi olla. Miksei se voi olla hyvä kuuntelemaan, vaikka se pitääkin itsestänsä ja ulkonäöstä huolta? Miks sen pitäs olla pinnallinen feikki vaan sen takia, että se haluaa näyttää hyvältä ja huolitellulta? 

Miks pitää arvostella sitä, että mä pidän siitä niin paljon? Mä en vaan ymmärrä, että miten ne voi sanoa, että se on huono ystävä, ku ne ei edes tunne sitä, ollenkaan. Mäkään en varmasti tunne sitä niin hyvin ku vois, mutta mä sentään tiedän minkälainen se on, ja se on niin kaukana pinnallisesta ja feikistä ihmisestä. Se voi olla tietyissä asioissa pinnallinen, mut kukapa ei haluis näyttää hyvältä? Jos se haluaa laittaa hiuksensa tyylikkäästi ja pukeutua sille istuviin vaatteisiin, niin mitä sitten? Niin kai jokainen haluaa tehdä, myös ne ihmiset, jotka sitä haukkuu, haluaa näyttää hyvältä. Mut ne on sit NIIN hyviä ystäviä, mut koska se ihminen on mulle henkilökohtaisesti todella tärkeä ja mä todella kaipaan sen seuraa, niin sen täytyy olla huono ystävä. Se, että se tekee mut onnelliseks ja rennommaks, niin tarkottaa toki automaattisesti sitä, että se ei voi olla oikeesti mun hyvä ystävä. Koska mä en saa olla onnellinen, mä en saa kaivata sitä, mä en saa sanoa, että tiedän koulun olevan nyt tylsempää kun tiedän, että se ei enää oo siellä.

Miksei se saa olla se ihminen, joka on mulle tärkein ja josta mä pidän eniten, ilman mitään ihastumisjuttuja. Miksei mulla saa olla ystävää, jonka kanssa mä viihdyn ja jolle on helppo puhua. Miks pitää tyrkyttää mulle sitä, että "mä oon hyvä kuuntelemaan, mä oon parempi ystävä"-roskaa, ku mä itseajattelen aivan toisella tavalla, mä ajattelen, että tää ihminen on mulle se, jolle on helppo puhua. Oli se syy mikä tahansa, mä en osaa selittää, miks sille on helppo puhua, mutta sille on. Ja mulle riittää se tieto, ei mun tarvii miettiä, miks se jaksaa kuunnella, kun mä tiedän, että se kuuntelee. 

Ja sitten nää ihmiset sanoo mua ennakkoluuloseks, koska en aina oo yltiöpäsen positiivinen tai naura jutuille, jotka ei naurata, tai pidän joitakin asioita tyhminä. Mitä ne sitten ite on? Niin ennakkoluulosia, ja vaan sen takia, että mun ystävä sattuu pukeutumaan eri lailla ku ne täysin ulkonäöllisesti tusinaihmiset, ja mun ystävä ei näytä koulun käytävillä siltä, että se haluis pyytää olemassaoloansa anteeks. Se ei oo ylimielinen, mutta se tietää kuka se on ja se on varma itsestänsä, joten miks pitäs näyttää kuolleelta hiireltä siellä käytävillä. Mutta ne mun muut ystävät on ennakkoluulosia sitä kohtaan, ne ei edes halua tietää, miten kaunis ihminen siinä on kaikinpuolin kyseessä, koska mun ystävä on kaunis, ulkoa ja sisältä. 

Mutta nyt siihen, mistä tää kaikki alko. Se on ollu mulle hirveän ystävällinen koko tän syksyn ja mulla on ollu niin mielettömän hauskaa sen kanssa, etten osaa edes sanoin kuvailla sitä tunnetta. Tuntuu, että sekin ois viihtyny ainenkin jotenkin mun seurassa, koska se on nyt pari kertaa ollu esimerkiks lähössä koululta, mutta on kuitenkin kiireessäkin jääny vielä pitkäks aikaa juttelemaan mun kanssa, ja se on nauranu myös paljon ja näyttäny iloselta. Ja mä en sitten kuitenkaan tiedä, että haluaako se oikein nähdä mua enää nyt kun sen koulu loppu. Mä tottakai haluan, koska se on tärkee mulle. Mutta en kuitenkaan halua ahdistaakaan sitä, jos se ei sitten haluakaan nähdä mua. Tänään se vastaili ilosesti mun viesteihin, mutta en siltikään tiedä. Enkä koskaan kerennyt asiasta kysymään, kun oli kaikkea muuta juteltavaa. Mut lupasin itelleni, etten ahdista sitä nyt, mutta siltikin haluisin. En taas tiedä. Toivois vaan, että sekin jaksais mun seuraa, koska mun on niin hyvä olla ja kun sekin ainakin osittain tuntus viihtyvän mun seurassa. Se on mun ystävä, joten mä haluisin nähdä sitä. Mutten haluis ahdistaa. Mutta en taas osaa oikein lukea ihmisiä, niin en sitten tiedä.

Mutta mulla on todellakin kaikki hyvin. On iloinen mieli suurimman osan ajasta eikä mikään tunnu liian rankalta. On vaan hyvä olla tällä hetkellä. Ja mä toivon, että tää olotila säilys nyt. Perjantaina meen mun ystävän luokse, kun sillä on pienet bileet, ja toivottavasti ois nyt hyvä humala sitten tai edes muuten vaan hauskaa. Kaipaan kuitenkin pientä tuuletusta taas.

The world would be a lonely place
Without the one that puts a smile on your face
'Cause I've got you to make me feel stronger
When the days are rough and an hour seems much longer
(McFly - I've got you)

I found a way to let you in
But I never really had a doubt
Standing in the light of your halo
I got my angel now
(Beyoncé - Halo)

Jag vänder orden, ut och in.
Finner rösten, som brister i en förklaring ,ja som jag ej förstår.
Hur mitt segel slets hit o dit.
Hur mitt hjärta var tomt och tyst.
Tills jag fann dig, nu lever jag på nytt.
Det känns som hela himlen just har öppnat sig.
(Patrik Isaksson - Inget kan gå fel)

För nu vet jag, inget kan gå fel