Yks päivä, toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes, viikko.

Kuukausi.

Vuosi.

Mä en saa otetta itestäni.

Mä en vaan jaksa ajatella.

Mä kaipaan sitä, kun asioilla oli joku merkitys mulle, että kaikki ei ollu yhdentekevää. Koska nyt kaikki on niin yhdentekevää. Ihmiset kävelee ulos mun elämästä, en jaksa välittää, en edes yritä korjata välejä. En jaksa.

En jaksa kiinnittää huomiota siihen, että ihminen, joka joskus oli mun paras ystävä, ja niin monta vuotta mun hyvä ystävä, on kävelly ulos mun elämästä ja siinä samalla mun ajatuksista ja sydämestä. Ehkä mä ajoin sen pois, ehkä se ite halus pois, ehkä aika vaan erottaa tai ehkä niin vaan kävi. Mä en jaksa miettiä. Eikä se oo niin, etteikö me oltas väleissä, me ollaan, mut ei se oo sama ku ennen. Ei oo puhuttavaa, oikeasti olis, mutten osaa rentoutua ja mua ahdistaa, mun olkapäät jäykistyy ja suu tuntuu kuivalta, en saa sanoja ulos, koska olo ei oo se sama ku ennen. Mulla on niin teennäinen olo.

Tosin sen pojan lisäksi, josta varmasti oon jo jauhanu tarpeeks, oon löytäny sellasen tytön, joka on mieletön. Jostain syystä tullaan ihan mielettömän hyvin toimeen ja se saa mut aina iloseks. Sen kanssa voi jutella melkeen mistä vaan, vaikka ei se tietenkään ihan sama oo, ku jos juttelen sen pojan kaa. Mut mä viihdyn sen tytön kanssa. Ei varmasti olla mitenkään hirveen samanlaisia, mut meillä on aina hauskaa keskenään ja musta on aina tosi mukava, ku se huomaa mut käytävällä, tulee aina juttelemaan ja on muutenkin aivan ihana ihminen. Käytiin maanantaina syömässä paninit sen kanssa, ja oli niin hauska jutella sen kanssa, juteltiin asioista laidasta laitaan ja aika meni tosi nopeesti. Se pyys mut sen ja sen kavereitten suunnittelemiin Wanhojen jatkojenjatkoille, ja mä lähen mielelläni sen mukaan, koska siitä tulee varmasti ihan mielettömän hauskaa. Voin vaan kuvitella, mitä se ja sen paras ystävä keksii, ku ne on sit umpihumalassa!

Oon mä yksin tai jonkun kanssa, mulla on sellanen olo, etten oo olemassakaan. Mitä väliä, mikään ei satuta, jos ei ajattele asiaa. Mä en jaksa ajatella asiaa. 

Kaikki, jotka tietää mua yhtään, tietää, että tällä hetkellä on se yks ihminen, jolla on niin paljon merkitystä. Jonka seurassa ajattelen ja asiat saa merkityksen, kaikki ei enää oo yhdentekevää. Mut mä en nää sitä tarpeeks usein saadakseni otetta itestäni. Se ote katos yläasteella ja nyt mä vaan valun eteenpäin. 

Mikään ei kiinnosta.

Ja sitten tulee ne hetket, kun havahdun eloon ja ajattelen sen sekunnin. Kunnes tajuun, että ei kannata. Sillon tajuun, että mä olin joskus mukavampi ja hauskempi ja vaikka mitä, mitä mä oon nyt ainoostaan parin ihmisen seurassa. Mä en tajuu, miksen mä vois olla sitä kaikkien seurassa, mut ehkä asiat ei oo vaan niin yksinkertasia. Koska jos ne ois, niin en tuntis oloani ihmisten seurassa niin vaivaantuneeks ja epämukavaks. Vaikka mä ymmärrän itteäni, mä oon niiden ihmisten seurassa normaali oma itseni, kun mua ei arvostella, ja niitä ihmisiä on se pari kolme.

Mä en tykkää siitä tunteesta, kun joudun miettimään, mitä voin sanoa ja mitä en. Mitä kannattaa sanoa, ja mitä ei. Minkä kaikki kuitenkin ymmärtää väärin ja mitä ehkä voisin uskaltaa sanoa ilman, että ihmiset hyökkää. Sen takia on ihana, että on ne pari ihmistä, joiden seurassa voin huokasta syvään ja olla oma itteni, nauraa just sellasille jutuille, mitkä naurattaa ja sanoa, miltä musta tuntuu. Etenkään se poika ei varmasti edes tajua, mitä se mulle merkitsee, eikä varmasti tajua, miten paljon mä kerron sille asioita, mitä en kerro kellekään muulle. Mut ei se haittaa, kun se kuuntelee. Eikä sillä, mä kerron sille toistuvasti, kui ihana se on ja et se on niitä ainoita mukavia ihmisiä täällä, koska se on.

Haluisin vaan, että asiat alkais tuntumaan joltakin. Mä niin haluisin tuntea jotain taas. Mä en oo ollu ysiluokan jälkeen ihastunu keneenkään, mun tunne-elämä on täysin kuollu, kaikki tuntuu samalta tasapaksulta. Saan mun tunteet takas vaan sillon ku oon niitten muutaman ihanan ihmisen kanssa. Muuten mikään ei tunnu miltään, eikä kukaan koskaan pysty loukkaamaan mua. Mä niin haluisin ihastua taas, tai tuntea edes jotain! Ihan joku pieni tunne, joka säilyis pidempään kun se pari minuuttia, mitä jonkin asteen ärtymys mussa säilyy. Ois ihana tuntea taas se tunne, mitä joku poika sai mussa joskus aikaan. Mut ei.

Viimeeks mä oon tuntenut edes pienen hetken jotain, kun oli koulujenloppu ja siellä oli semmonen poika, jolla on maailman kauneimmat silmät. Se sai mussa aikaan sellasia tunteita, mitä en ollu pitkään aikaan tuntenu, mut seki katos samantein seuraavana päivänä. Se kyllästyttää. 

Joku mun kaveri sano, et oon liian valikoiva, eikä mulle kelpaa mikään poika, ja mulla on vaan liian kovat vaatimukset. Mutta kun ei ees oo! Mä en vaan yksinkertasesti kiinnostu kenestäkään, kaikki on mulle yhdentekeviä, ja se ärsyttää. Ois kiva olla ihastunu, vaikka se sitten ärsyttääki se tunne, ku se on, mut silti. Ois kiva tuntea ees jotain.

Toisaalta, olo ei oo paha, kun mikään ei kiinnosta eikä tarvii ajatella mitään, kunhan valuu vaan eteenpäin.

Ja pääsen mä Espanjaan perjantaina, mikä on maailman paras juttu, ja mitä oon oottanu jo niin pitkään. En jaksas oottaa sitä merta ja etenkin ne aallokot ja käveleminen rannalla, tai jollakin rantabulevardilla. En tiiä mitään parempaa, ku se, että siellä käy tuulenvire ja se sininen meri välkkyy siinä ihan vieressä. Ja voi vaan kävellä rauhassa ilman mitään stressiä. Tai sit semmonen jo vähän pimenny ilta ja sellanen kova aallokko joka iskee siihen rantaan ja meri on sellasta vaahtoa, se on ihan upeeta, en malttas koskaan lähteä sillon pois rannan läheisyydestä.

Tänään oli myös upeeta kävellä täällä Suomessa ulkona, kun toi kevyt lumikerros narsku kengissä ja yläpuolella oli maailman kaunein tähtitaivas. Oli niin pieni olo ja oli vaan kaunista. Oli ihan mahtava olo. 

I gave up dreaming for a while

I've noticed these are mysterious days
I look at it and like a jigsaw puzzle and gaze
with wide open mouth and burning eyes
if only I could start to care
my dreams and my Wednesdays ain't going nowhere
(Milow - You don't know)